Piccolon lapsikuorot - Piccolon nuorisokuorot

Tervetuloa kotisivuillemme!

* Uudet kuorolaulajat, katsokaa myös Mukaan laulamaan -painike!

Piccolon Lapsikuoron kevätkausi huipentui A.Moilasen Isän poika (Filius Patris) -teoksen äänitykseen Messukylän kirkossa. Loppuvuodesta 2011 mikkeihin laulaminen tulikin tutuksi kun esiinnyttiin kauppakeskuksessa, joulutorilla ja konserteissa sekä Petri Laaksosen että Tomi metsäkedon kanssa.Piccolon Lapsikuoron kevätkausi huipentui A.Moilasen Isän poika (Filius Patris) -teoksen äänitykseen Messukylän kirkossa. Loppuvuodesta 2011 mikkeihin laulaminen tulikin tutuksi kun esiinnyttiin kauppakeskuksessa, joulutorilla ja konserteissa sekä Petri Laaksosen että Tomi metsäkedon kanssa.

Piccolon kuoroperhe

Piccolon kuoroperheeseen kuuluu kevätkaudella 2012 kaksi valmentavaa Lapsikuoroa n. 9-13 -vuotiaille lapsille ja jo aikuisiälle ehtineiden Piccolon Kamarikuoro 17-25 -vuotiaille nuorille miehille ja naisille.

Kuorojen toiminta on tavoitteellista kuorolaulun harrastamista pohjavireenään kirkkomme vuosituhantinen kuoroperinne.

Lapsille, nuorille ja jo hiukan varttuneemmillekin halutaan tarjota mahdollisuus laulaa vireässä ja laadukkaassa, kristillisiä arvoja kunnioittavassa yhteisössä. Lapsikuorolaisilla on mahdollista pyrkiä kuoron kautta musiikin teorianopetukseen seurakuntien musiikinopetuksen järjestämiin ryhmiin. Kamarikuorolaisilla on mahdollista opiskella myös laulamista henkilökohtaisilla yksinlaulutunneilla, ammattitaitoisen opettajan johdolla kuoron omassa laulukoulussa.

Kuorojen ohjelmistot koostuvat sekä klassikoista että eri tyylisistä uudemmista sävellyksistä ja sovituksista. Laulamme lisäksi jonkin verran kansanlauluja, lastenlauluja ja kaikenlaista muuta musiikkia, esiintymistilanteiden mukaan.

Laulajat sekä lapsikuoroihin että nuorten kuoroihin tulevat eri puolilta kaupunkia yli seurakuntarajojen, painottuen kaupungin itäpuolisille alueille.

Harjoitukset ovat Messukylän seurakunnan alueella, poikkeuksena Piccolon Kamarikuoro joka harjoittelee kaupungin keskustassa Keskustorin Vanhassa kirkossa.

Kuorolaulajana

Kuorolaulu on hyvin kokonaisvaltainen harrastus ja antaa harrastajalleen musiikin lisäksi monia muitakin taitoja ja avuja. Kuoroista saa helposti esimerkiksi paljon uusia kavereita. Kuoro opettaa tehokkaasti toimimaan osana ryhmää ja huomioimaan myös muut, kaiken tekemisen pohjana kun on yhdessä tekeminen ja yhdessä onnistuminen.

Kuoro antaa haluttaessa mahdollisuuden myös yksilösuorituksiin, tarpeen vaatiessa hyvinkin haastavissa ympäristöissä. Mahdollisuuksia on rajattomasti, kaikki toiminta muodostuu kuitenkin perimmältään kuorolaisten ja heidän vanhempiensa halujen ja innokkuuden mukaan.

Konsertteja, esiintymisiä ja harrastusta tukevaa opetusta

Kuorot esiintyvät aktiivisesti ympäri vuoden, kesäkautta lukuunottamatta. Erilaisia esiintymisiä oli viime vuonna eri ryhmillä yhteensä 30, esiintymismatkoja tehtiin kolme ja laulajia kuoroissa oli 103.

Perinteisin konserteista lienee joka vuotinen Itsenäisyyspäivän konsertti, joka alkaa aina välittömästi kaupungin ilotulituksen jälkeen Keskustorin Vanhassa kirkossa n. klo 18.45.

Muiden konserttien ajankohdat vaihtelevat. Kamarikuoron syksyn konserttikiertue pureutui Mustan Musiikin saloihin ja joulukonserttiinsa Aleksanterin kirkkoon kuoro kutsui solistiksi Petri Laaksosen bändeineen. Lapsikuorolaiset konsertoivat puolestaan Kalevan kirkossa yhdessä Tomi Metsäkedon ja bändin kanssa.

Piccolon kuoroja kuultiin vuonna 2011 Tampereen lukuisten esiintymisten lisäksi mm. sellaisilla paikkakunnilla kuin Laukaa, Jämsä, Paimio, Turku, Salo ja Loimaa.

Järjestämme myös kurssi- ym. toimintaa. Meitä on käynyt ohjaamassa mm. Body Harmonic Techniquen kehittäjä, Tindaro Silvano Brasiliasta. Piccolon Kamarikuoron yhteydessä toimii oma laulukoulu kuorolaisten tarpeisiin. Sen puitteissa meitä ovat opettaneet ja ohjanneet mm. kuoro- ja laulumusiikin moniosaaja Mika (Michael) Keitel, sopraano Hanna Kronqvist ja mm. Helsingin Kamarikuorosta tutut Laura Salovaara sekä Martti Laitinen.

Koko Piccolotoiminnan ytimenä ja suolana on aktiivinen esiintyminen sekä toiminnan monipuolisuus. Harjoituksissa käymme, koska se auttaa meitä onnistumaan esityksissämme!

Kuoroon päästään

Piccolon Lapsikuoroissa (alkaen n. 9-vuotiaista, kunkin laulajan omien taipumusten mukaan) opetellaan kuorossa toimimisen perusteita. Kuorot harjoittelevat tunnin ja vartin viikossa. Mukaan pääsevät kaikki jotka ovat innostuneita ja kiinnostuneita kuorolaulusta. Laulajan ja perheen ajankäytön suunnittelussa on hyvä ottaa huomioon että myös  Lapsikuorot esiintyvät säännöllisesti ja varsin usein.

Piccolon Kamarikuoroon päästään myös koelaulun kautta. Kuoro laulaa neliäänisesti, SATB (sopraano, altto, tenori, basso). Laulajat ovat n. 17-25 -vuotiaita miehiä ja naisia. Miehet voivat tulla pyrkimään kuoroon jo heti äänenmurroksen jälkeen nuorempinakin. Kuorolla on runsaasti konsertteja ja erilaisia muita esiintymisiä sekä kirkoissa että muualla, matkoja ja muuta toimintaa.

Tämä kuoro on aktiivisten, haastavampaankin musiikkiin tarttumaan uskaltautuvien nuorten paikka laulaa ja musisoida, hauskanpitoa silti unohtamatta! Kaikenlaisesta musiikkiin liittyvästä-, ja muustakin osaamisesta, on tässä kuorossa iloa ja hyötyä!

- Katsoitko jo videon? Löytyy Kamarikuoron omalta välilehdeltä!

Tarkempaa tietoa yläpalkin Mukaan laulamaan ja kuorojen omien painikkeiden alta!

Pelottava koelaulu

Esiintymiseen kuuluu aina pieni jännitys, niin myös koelauluun. Piccolon Kamarikuoron koelaulussa lauletaan vapaavalintainen laulu (millainen vain), lauletaan nuoteista (prima vista) sekä kokeillaan soveltuuko äänesi parhaiten mataliin vai korkeisiin ääniin.

Kuoroissa ennen laulaneet jatkavat suoraan, ilman uutta koelaulua. Valmentaviin lapsikuoroihin ei ole koelaulua, kaikki pääsevät mukaan!

Jäsenmaksu

Piccolo-kuorolaisten vanhemmat ovat järjestäytyneet käytännön syistä erityiseksi tukiyhdistykseksi. Yhdistyksen tarkoituksena on tukea kuoroa niin toiminnallisesti kuin taloudellisestikin. Yhdistykseen kuulutaan perheenä, täysi-ikäiset Kamarikuorolaiset kuuluvat suoraan itse. Jäsenmaksu on 20 € lukukaudessa perheeltä. Ensimmäinen liittymiskausi on kuitenkin ilmainen!

Nykyinen Piccolo kuoroyhdistyksen puheenjohtaja on Arja Partanen  arja.partanen(at)tuubi.net .

Kuoro tarjoaa kuorokansion ja kassin, nuotit ja paljon muuta, kuten kuoroasun. Asusta peritään kuitenkin 20€n pantti, jolla pyritään välttämään asujen hävikkiä. Harrastaminen Piccoloissa on siis erittäin edullista. Matkojen ja muiden isompien tapahtumien yhteydessä saatetaan kerätä pieni omavastuu-osuus. Seurakunnan jäsenillä on lisäksi mahdollisuus saada kausimaksusta vapautus, mikäli perhe jo saa muutenkin toimeentulotukea.

Yhteistyötä

Piccolon kuorot ovat lähtökohtaisesti Messukylän seurakunnan toimintaa. Monipuolisuutta ja syvyyttä toimintaamme haemme tekemällä yhteistyötä erilaisten yhteistyötahojen kanssa. Tällaisia ovat olleet mm. seurakuntien musiikinopetus, Valtakunnalliset lähetysjuhlat (SLS), Tampereen sävel, Tampereen kaupunki, Tao-media ja TAMK (ent. Piramk) Kirkkomusiikki- ja kuoronjohtajakoulutus. Tärkeitä yhteistyötahoja ovat myös kaikki kaupungin itäpuoliset koulut sekä erityisesti niiden musiikista vastaavat opettajat.

Kuoronjohtajat

Kuoroja johtaa Messukylän kanttori, MuM Heikki Hinssa. Heikki omaa laajan kokemuksen kuorolaulun kentältä, hän lauloi vuosia mm. Radion kamarikuorossa, sekä Tampereelle siirtymiseensä asti Helsingin Kamarikuorossa. Hän on ollut mukana kymmenissä levytyksissä ja johtanut useita kuoroja. Tampereella hän on toiminut myös Tampereen oopperakuoron apulaisharjoittajana.


 

Keväästä 2012 Piccolon Lapsikuoro, Linnainmaata johtaa Messukylän kanttori, MuM Katja Viljamaa. Katja aloitti Messukylässä syksyllä ja johtaa myös seurakunnan Choralia-kuoroa.


Ota yhteyttä

Heikki Hinssa  Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai GSM 0400-538 209.

Katja Viljamaa Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai GSM 050-4477 700